RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 10 (5.12.2008)

OIKEAN SUUNNAN SÄILYTTÄMISEN TAITO Här på svenska

Valitessasi käyttäytymisen valitset myös tuloksen, väittää esimerkiksi Tohtori Phil kirjassaan ”Life Strategies”. Mikään elämässä ei muutu ennen kuin alat tehdä toisia asioita. Olipa kyse terveydestä, työssä viihtymisestä, painonhallinnasta, suhteista kotipiirissä tai uudesta elämän sisällöstä, niin tarvitaan toimintaa. Ja toiminnalle on syytä valita päämäärä, sellainen jota voi hallita.

Päämääriä voi, ja tulee, olla monta samanaikaisesti: yksi terveydelle, yksi kodille, yksi joululle, yksi tulevaisuudelle, yksi omalle henkilökohtaiselle kehityksellesi... Sitten vain kurssi kohti päämääriä, esimerkiksi ajattelemalla ajatuksia, jotka vievät oikeaan suuntaan. Mahdollisia hankalia tunteita voi tilapäisesti sijoittaa taka-alalle. Keskity ajatuksiin! Niin kauan kuin ajattelet tietyllä tavalla myös tunnet tietyllä tavalla. Kun alat ajatella eri lailla, alat myös tehdä asioita eri lailla ja alat tuntea eri tavalla.

Vaikka sinulla olisi päämäärä selvänä edessäsi, harhaudut luultavasti joskus oikeasta suunnasta. Samoinhan voi käydä kun etsit jotakin uutta osoitetta. Huomaat äkkiä ajaneesi väärin. Et kuitenkaan käänny kotiin, vaan palaat vain takaisin oikealle reitille ja jatkat matkaa.  Jotta pysyisi koko ajan mahdollisimman hyvin oikealla reitillä, on syytä kysyä itseltään säännöllisesti: ”Viekö tämä minua kohti päämäärää vai etäännyttääkö se minua siitä?”

Ohje siis kuuluu: päätä mitä haluat ja ohjaa ajatuksesi ja toimintasi sen suuntaan. Hyvät päätökset johtavat hyvään toimintaan ja hyviin tuloksiin elämässäsi. Mitä tahansa sitten teetkin, tarkista että se todella vie sinua sinne minne tahdot. Ja ole valmis tekemään työtä asian puolesta.

Richard Bandlerin uusin kirja ”Get the life you want” alkaa seuraavalla tarinalla:

Olipa kerran kuningas, joka siirrätti suuren kivenlohkareen keskelle tietä. Sitten hän jäi piiloon katsomaan mitä tapahtui. Monet mahtavat kauppiaat ja hovimiehet yksinkertaisesti kiersivät kiven. Monet haukkuivat suureen ääneen kuningasta, joka ei pitänyt tietä auki, mutta eivät tehneet mitään kiven poistamiseksi tieltä. Sitten paikalle tuli maalainen kantaen vihanneskoria. Hän laski korin maahan ja yritti siirtää kiveä. Lopulta monen yrityksen ja kovan työntämisen jälkeen hän onnistui. Silloin hän huomasi, että kiven alle oli piilotettu pussillinen kultarahoja. Pussissa oli myös viesti kuninkaalta. Siinä luki, että kulta kuului sille, joka siirsi kivenjärkäleen tieltä.

Meidän kaikkien tiellä on silloin tällöin kivenjärkäleitä. Joskus voi olla syytä siirtää niitä.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjat:

Phillip C. McGraw  Livsstrategier, 2004 (Life Strategies, 1999) tai
                                
Pidä huolta itsestäsi, 2007 (Self Matters, 2001)

Richard Bandler Get the Life You Want, 2008.
------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatit:

Edessämme on koko ajan loistavia mahdollisuuksia, nerokkaasti ratkaisemattomiksi ongelmiksi naamioituina. Lee Iacocca

 Tee joka päivä jotakin mikä vie sinut kohti parempaa huomista. Doug Firebaugh
------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi