RA Mental Management Tavastia

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 103 (2018)   (här på svenska)

RAKENTEEN, RUTIINIEN JA OHJAUKSEN TARKOITUS

Emme ole koskaan pitäneet säännöistä – emmekä ole koskaan selviytyneet ilman niitä. Tosiasia on, että kaikissa kulttuureissa maapallollamme ihminen on luonut elämälleen sääntöjä. Me tarvitsemme rutiineja ja perinteitä. Suhtautumisemme sääntöihin ja määräyksiin on kutenkin samalla hyvin kaksijakoista, vaikka tiedämmekin, että ne ovat meille hyväksi. Kenellä on muka oikeus tulla tänne määräilemään? Osaamme ajatella itsekin!

Monet vanhat kirjoitukset, kuten se Mooseksesta ja kultaisesta vasikasta, jota ihmiset kerääntyivät palvomaan, viittaavat kuitenkin siihen, että emme ole kovin hyviä ajattelemaan itsenäisesti. Meillä on taipumus sääntöjen, rajoitusten, ohjauksen, tai mitä sanaa siitä sitten käytetäänkin, puuttuessa seurata melko sokeasti mitä tarpeiden tyydyttämiseksi on tarjolla. Tarpeita on sitten laaja kirjo, turvallisuuden tarpeesta itsensä toteuttamisen tarpeeseen.

Sääntöjen puuttumisesta seuraa kaaos. Se tarkoittaa epäjärjestystä ja epävarmuutta ja pimeässä hapuilua. Koska meidän on vaikeaa elää kaaoksessa, etsimme nopeasti sruktuuria ja luomme omia sääntöjä. Yhteiskunnassa tai ryhmässä on tietysti eduksi, jos mahdollisimman moni tukee ja noudattaa samaa rakennetta ja sen säännöstöä. Tälle käytetään usein termiä kulttuuri.

Jokaisella kulttuurilla on oma säännöstönsä, jossa jotkin asiat ovat toisia tärkeämpiä. Ilman sellaista säännöstöä emme pysty toimimaan. Arvojärjestelmän määrää yhteinen päämäärä, joka on kaikille tärkeä.

Ilman päämäärää meillä ei ole mitään tärkeää, toisin sanoen ei mitään arvoja. Elämme silloin kaaoksessa ja elämällä ei ole mitään mieltä

Ruumiimme, elimistömme, päämäärä on pysyä hengissä ja siihen se tarvitsee hyviä rutiineja. Mitä paremmat rutiinit niin ravinnon kuin unenkin nauttimisessa, sitä parempi fyysinen hyvinvointi. Kuten tiedämme, pieni lapsikin voi hyvin, kun sillä on rutiinit. Kun arkiasiat järjestyvät automaattisesti, lapsi voi keskittyä kehittymiseen. Samoin me aikuiset säästämme valtavasti aikaa ja energiaa saamalla arjen luistamaan sujuvasti rutiineilla.

Meneillään olevan kulttuurisodan polttopisteessä kärvistelevä hyvinvointiluennoitsija ja professori Jordan B. Peterson selittää kirjassaan ”12 Rules for Life” hyvin ymmärrettävällä tavalla päämäärän, arvojärjestelmän, rakenteen ja sääntöjen merkityksen ja tärkeyden. Rutiinit tekevät sitten kaiken niin paljon helpommaksi. Sellaiset asiat, joita teemme päivittäin, pitää hänen mukaansa automatisoida, ajaa sisään tavoiksi. Vain siten vapaudumme siihen kekseliäisyyteen ja muutosvalmiuteen, jota meiltä yhä suuremmassa määrin vaaditaan yhä monimutkaisemmaksi käyvässä maailmassa.

Niin kotona kuin työpaikallakin on siis syytä sopia yhteisestä päämäärästä, säännöistä ja rutiineista, mikä helpottaa meidän kaikkien arkea ja tekee elämästä hauskempaa ja jännittävän elää.


Kuukauden sitaatit:

”Minun valtakunnassani sinun täytyy juosta niin lujaa kuin pystyt pysyäksesi paikallasi.” – sanoi Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan kuningatar.

Se, jonka elämässä on ’miksi’, kestää lähes millaista tahansa ’miten’– Friedrich Nietzsche

Kuukauden kirjavihje:

Jordan B. Peterson: 12 Rules for Life (2018), Suomeksi ‘12 elämänohjetta : käsikirja kaaosta vastaan’.


 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi