RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 11 (18.1.2009)

AIKA  JA TUNTEET  (Här på svenska)

Aika on varmaan yksi tavallisimmista sanoistamme. Useimmiten on kyse siitä miten saisi sen riittämään kaikkeen mitä haluaisi tehdä, mutta joskus tuntuu tosiaan, että aika saisi päin vastoin kulua niin nopeasti kuin mahdollista, vaikkapa lääkärintutkimuksissa, pitkän jonon hännillä tai jossakin tylsässä tilaisuudessa. Richard Bandler opettaa uudessa kirjassaan ”Ge the life you want”, miten voit laittaa vauhtia johonkin mistä haluat pois mahdollisimman nopeasti kuvittelemalla etukäteen tilaisuuden tapahtuvan erityisen h-i-t-a-a-s-t-i. Henkilötkin siellä puhuvat h-i-t-a-a-s-t-i. Samalla kuvittelet kaikki ympärillä olevan kulkemaan hyvin nopeasti. Kun tilanne on sitten oikeasti päällä, sinusta tuntuu, että kaikki tapahtuu nopeammin kuin odotit. Menetelmää voi käyttää vielä sittenkin, kun tapahtuma on jo alkanut. Jos sitten taas haluaisit, että aika riittäisi jossakin yhteydessä paremmin, tee yksinkertaisesti päinvastoin. Kuvittele etukäteen, miten se mihin haluat aikaa kulkee eteenpäin nopeutetulla vauhdilla, kun taas kaikki ympärillä oleva m-a-t-e-l-e-e. Sillä tavoin se todellinen tilanne aikanaan tulee tuntumaan sinusta pitemmältä.   

Ajan voi käsittää syklisenä tai lineaarisena. Kuvittelemme tietyt asiat automaattisesti säännöllisesti toistuviksi, sykisiksi, kun taas tiettyjä asioita asetamme enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti jonoon eteemme. Esimerksi vuodenajat otamme vastaan syklisesti, tiedämme että kesä tulee taas ja alamme ehkä odottaa sitä. Tai odotamme seuraavaa lomaa, joka sekin tulee toistuvasti.

Toisaalta, tapanamme on tarkastella esimerkiksi sairauksia ja onnettomuuksia lineaarisesti, kertatapahtumina. Niin ainakin pitäisi tehdä. Ajattelemalla mukavat asia säännöllisesti toistuviksi meillä on aina jotakin hauskaa odottamassa tulevaisuudessa, ja kokemalla epämiellyttävät asiat lineaarisina voimme vain odottaa, että saamme jättää ne taaksemme.

Elämään kuitenkin kuuluu, että jotkut toistuvat asiat lakkaavat joskus olemasta toistuvia, jolloin maailmankuvamme voi romahtaa ja tasapainomme horjua. Lapset kasvavat ja muuttavat pois kotoa, työpaikkaa ja kotikuntaa voi joutua vaihtamaan. Ystävät ja sukulaiset muuttavat ulkomaille. Vanhemmat tai muut läheiset nukkuvat pois. Jos silloin pidämme kiinni syklisestä aikakäsityksestä, odotamme että esimerkiksi joulu sujuu jatkossakin samoin kuin se on aina tehnyt, tai että lomailemme täsmälleen kuten ennenkin, tai että ihmissuhteemme jatkuvat entistä rataansa. Ja kun niin ei enää voikaan käydä, tulemme onnettomiksi ja pettyneiksi, koska emme ole vielä ehtineet muokata syklistä maailmankuvaamme uusiksi ja alkaneet ajatella sellaista, mitä emme voi ennakoida, lineaarisesti. Heti kun alamme hahmottaa aiemmin syklisiä asioita lineaarisina, pääsemme eroon tunteesta, että jonkin pitäisi olla toisin.   

Kuukauden aikaresepti pähkinänkuoressa.

1) Nopeuta tylsää tapahtumaa kuvittelemalla se hiiitaana, samalla kun kaikki muu ympärillä suorastaan suhahtaa ohi à tapahtuma tuntuu lyhyeltä.

2) Anna mukavalle tapahtumalle enemmän aikaa kuvittelemalla se etukäteen supernopeaksi hiiitaassa ympäristössä.

3) Hahmota mukavat asiat syklisinä ja epämukavat lineaarisina à mukavat asiat toistuvat ja koet epämiellyttävät kertatapahtumina.

4) Muuta entisiä toistuvia asioita lineaarisiksi, niin et perusta odotuksiasi väärille lähtökohdille.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjat:

Veli-Matti Toivonen & Timo Kauppi: AIKA muovaikuvahana

Mark Levengood: Niin pieni ihmissydän on (Hjärtat får inga rynkor). Samalla kertaa viekas, lämminhenkinen ja suunnattoman hauska kirja. (Kiitän ystävääni, joka suositteli sitä minulle.)
------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatit:

 ”Aika on, niin sanoakseni, pahin paikka joutua eksyksiin... ”  Douglas Adams

”Mikään ei ole enää niin kuin se ei ole koskaan ollut.”  Yleinen sanonta
------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi