RA Mental Management Tavastia 

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 119 (2.12.2020) (här på svenska)

AIVOSI EIVÄT OLE AJATTELEMISTA VARTEN

Historiallinen katsaus aivojemme kehitykseen paljastaa, että niiden tärkein toiminto ei ole ajatteleminen, vaan kehon pitäminen hengissä ja joten kuten hyvinvoivana. Aivojen täytyy jatkuvasti laskea, mitä keho tulee tarvitsemaan seuraavaksi ja toteuttaa suunnitelmaa kehon tarpeiden tyydyttämiseksi. Esimerkiksi, kun heräämme aamulla, aivojen täytyy arvioida etukäteen, paljonko energiaa kuluu ylösnousuun ja päivän aloittamiseen.

Aivoillamme on eräänlainen budjetti ja tili keholle. Jokainen toiminto, töihin meneminen tai jonkin uuden oppiminen, merkitsee, että kulutamme resursseja ja teemme nostoja tältä tililtä. Tilillepanoja suoritamme syömällä, juomalla, nukkumalla, hengittämällä ja pitämällä kehoa hyvässä kunnossa.

Aivojen toiminta rakentuu kokemuksille aikaisemmista tilanteista, minkä seurauksena tunteesi rakentuvat niille merkityksille, mitä tilanteista on ollut sinulle. Esimerkiksi, kun olet janoinen ja juot vettä, kestää 20 minuuttia, ennen kuin se on levinnyt kehoosi, mutta janosi sammuu jo muutamassa sekunnissa. Tämä on aivojen ansiota. Ne tietävät ennestään, että veden juominen on sellainen tilillepano, joka tulee tyydyttämään nesteentarpeesi, joten se tyydyttää janosi jo etukäteen.

Samalla tavoin toimii ilmeisesti myös henkinen elämämme. Jokainen ajatus, ilon tai kiukun tunne, ystävällinen tai epäystävällinen teko on osa aivojen laskelmointia, kun se ennakoi ja budjetoi ruumiillisia tarpeitamme.

Tämä auttaa meitä ymmärtämään paremmin omaa ja muiden käyttäytymistä. Tämän budjetoinnin kannalta henkisen ja fyysisen välillä ei ole eroa. Pelko ei aiheuta vatsakipua, vaan pelon tunne ja vatsakipu molemmat ovat aivojen keinoja ilmoittaa fyysisistä epäkohdista. Se antaa meille ainakin kaksi eri tapaa vaikuttaa hyvinvointiimme.

Voimme, kuten professori Lisa Feldman Barrett asian ilmaisee, olla omien kokemustemme arkkitehteja. Tunteemme perustuu yksinomaan sille merkitykselle, minkä aivomme antavat tapahtumalle, ja siihen voimme vaikuttaa samalla tavoin kuin janomme tulee ’virheellisesti’ tyydytetyksi jo samalla hetkellä kun juomme vettä.

Voimme myös, seuraavalla kerralla kun epämiellyttävä ajatus ilmaantuu, kysyä itseltämme, minkälaisia talletuksia meidän pitäisi tehdä kehobudjettimme tilille: Olenko syönyt/juonut riittävästi – tai liika? Olenko nukkunut riittävästi? Pitäisikö käydä kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa? Voisinko nauraa enemmän? Kun ymmärrämme, että vaikeilla tunteillamme (pelko, pettymys, kiukku, turhautuminen yms.) on fyysinen alkuperä, elämä voi tuntua helpommalta.

Aivojamme ei ole tehty muuhun tarkoitukseen kuin ottamaan selvää, mikä tarve milloinkin on uhattuna ja tekemään jotakin asialle. Kaikki mitä aivot tuottavat ajatusten, tunteiden ja unelmien muodossa on tarkoitettu hyödyttämään kehobudjettiamme. Tämä näkökulma voi olla ns. resilienssin alkulähde, toisin sanoen kyvyn toimia normaalisti epänormaaleissa olosuhteissa, pystyä hallitsemaan stressiä ja vastoinkäymisiä ja ylipäänsä elämää.

 Kirjallisuutta:

Lisa Feldman Barrett: Seven and a Half Lessons About the Brain (2020)

Lisa Feldman Barrett: You aren't at the mercy of your emotions -- your brain creates them | TED Talk

 

 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi