RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 12 (12.2.2009)

VASTOINKÄYMISISTÄ SELVIYTYMISEN TAITO (Här på svenska)

Kuten tiedämme, elämällä on joskus paha taipumus potkia meitä päähän. Kaiken mieluitenhan eläisimme niin, että asiat kävisivät päivä päivältä selvemmiksi ja että pystyisimme ottamaan eteen tulevat ongelmat haasteina. Ja sitten asiat yht’äkkiä vaikeutuvat ja mikään ei tunnu onnistuvan. Mitä tehdä, jotta pysyisi pinnalla? On olemassa eräs vanha intialainen kertomus, joka auttaa näkemään vaikeudet ihan uudessa valossa.  

Ihmisethän etsivät kaikkialla valistusta ja rauhaa sekä itselleen että ymärilleen. Niinpä eräässä itämaisessa luostarissa noviisit saivat harjoitella näitä asioita siten, että heidät laitettiin kulkemaan niin kutsutun ”tuhannen paholaisen huoneen” läpi. Huoneessa sinänsä ei ollut mitään merkillistä. Se näytti ihan tyhjältä, hämärältä luokkahuoneelta. Siinä oli kaksi ovea. Toisesta mentiin sisään, mutta ulos pääsi vain kulkemalla huoneen läpi toiselle ovelle. Heti huoneeseen astuttuaan joutui mitä kauheimpien pelkojen ja syvimpien ahdistusten valtaan. Huoneen läpi kulkeminen oli osoittautunut erittäin vaikeaksi, ja munkit yrittivät kehittää läpi vuosisatojen noviiseille ohjeita, joiden avulla he selviytyisivät siitä. Lopulta oli vain kaksi ohjetta jäljellä:

1)      ”Muista, että kaikki on vain oman mielikuvituksesi tuotetta. Mitä tahansa huoneessa tapahtuukin, niin oikeasti siellä ei ole mitään. ”

2)      ”Muista pitää jalat liikkeellä! Vain sillä tavoin pääset perille.”

Ensimmäisen ohjeen noviisit yleensä unohtivat heti tultuaan huoneeseen. Toisesta ohjeesta heille sen sijaan oli suurta apua. Se antoi heille voimia kulkea huoneen läpi ja toisesta ovasta ulos. 

Mielestäni myös ensimmäisestä ohjeesta on paljon apua. Se auttaa ymmärtämään, että kun elämä tuntuu eri syistä vaikealta, oikeastaan on kyse vain omasta käsityksestä siitä, miten asioiden pitäisi olla. Vertaamme nykyhetkeä kuviteltuun rakennelmaan siitä millaista kaiken tulisi olla ja tämä kuvittelu synnyttää ahdistusta ja synkkiä ajatuksia. Jo tämän oivaltaminen, vaikka emme sitä hyväksyisikään, auttaa laittamaan jalat liikkeelle ja viemään meidät pois ei-toivotusta tilanteesta. 

On myös eräs toinen pikku tarina, joka voi auttaa meitä vaikeuksien läpi. Siinä kerrotaan sheikistä, joka täytti tasavuosia ja toivoi itselleen sellaista lahjaa, joka toisi harmonisemman elämän. Hänellä oli tapana muuttua täysin euforiseksi, kun hänellä oli hyvä kausi, mutta vaipua mitä suurimpaan synkkyyteen huonona kautena. Jotta hänelle löydettäisiin lahja, joka antaisi tasapainoisemman elämän, käännyttiin valtakunnan viisaimpien ihmisten puoleen. Ja kun se suuri päivä tuli, sheikille ojennettiin hieno pieni paketti. Siinä oli sormus, johon oli kaiverrettu suurin kirjaimin:”TÄMÄKIN MENEE OHI!” Nyt sheikin tarvitsi vain katsoa sormusta ja elämä palasi tasapainoon. 

Tämän mukaan selviydymme läpi vaikeuksien ajattelemalla, että ikävät asiat ovat loppujen lopuksi oman mielikuvituksemme tuotetta, pitämällä itsemme liikkeessä ja työllistettynä ja muistamalla, että kaikki menee ohi, suuri osa asioista jopa melko nopeasti.

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirja:

Edgar Tolle: The power of now (käännetty myös suomeksi ja ruotsiksi)
------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatti:

”Elämä on sellainen kuin miksi sen teet. Niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan."
Grandma Moses
------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi