|
Kuukauden Rita 128 (6.12.2021) (här på
svenska)
 PELKO
JA PANIIKKI EIVÄT OLE PAHASTA Ruotsalainen
julkkispsykiatri Anders Hansen haluaa, että ymmärtäisimme,
että kaikilla reaktioillamme on juurensa evoluutiossa.
Meillä, jotka olemme tänä päivänä olemassa, ei ole onnea ja
hyvinvointia ykköstavoitteena pitävät aivot, vaan aivot,
jotka pitävät huolta, että pysymme hengissä.
Selviytymisstrategianamme on kaikkina aikoina ollut säästää
energiaa aina kun se on ollut mahdollista, syödä kaikkea
mitä on tullut vastaan, varoa vieraita tilanteita ja
panikoitua pensaikosta kuuluvasta rapinasta. Sen lisäksi on
ollut mitä suurimmassa määrin tärkeää, että ei ole joutunut
lauman ulkopuolelle, sillä se on tiennyt varmaa kuolemaa.
Se, mikä pitää meidät hengissä
nykypäivänä, ei kuitenkaan ole samat asiat kuin muinaisina
aikoina. Silloin tarvitsimme stressijärjestelmän, joka
varoitti meitä kaikista mahdollisista ja mahdottomista
vaaroista ja kyvyn tuntea pelkoa turvattomissa tilanteissa.
Se piti puolustusjärjestelmämme vireessä ja paransi
selviytymismahdollisuuksiamme. Tänä päivänä meidän pitäisi
sen sijaan olla pelottomia, välttää ylenpalttista syömistä,
liikkua ilman välitöntä tarvetta siihen, ja suhtautua
positiivisesti muutoksiin ja kaikkeen ennakoimattomaan.
Meitä ei ole yksinkertaisesti luotu
nykypäivän elämään. Kukaan ei oikein tiedä, miten tämä
ristiriita ratkaistaisiin, mutta jo tietoisuus sen
olemassaolosta perimässämme johtaa tiettyyn armollisuuteen.
Emme vaadi itseltämme tai muilta mahdottomia, vaan kehitämme
itsellemme tietynlaisen ymmärtäväisyyden näitä loogisesti
katsoen kummallisia reaktioitamme kohtaan.
Työelämässä on alettu puhua lisääntyvässä
määrin työpaikkakulttuurista ja psykologisesta
turvallisuudesta. Esimerkiksi Telma-lehti 4/2021 nostaa
asian esiin otsikolla ”Työpaikalla on lupa olla oma
itsensä”. No tietenkään emme voi koskaan ollakaan kukaan muu
kuin oma itsemme, vaikka haluaisimmekin, mutta oman itsen
voi antaa tulla esiin isommassa tai pienemmässä määrin.
Tässä on kyse siitä, että uskallamme ottaa riskin kertoa
itsestämme ja jakaa kokemuksiamme, että voimme heittää esiin
myös vähemmän harkittuja ideoita ja uskallamme sanoa asioita
ilman naurunalaiseksi joutumisen pelkoa. Näin alamme tuntea
itsemme tiimin tärkeäksi jäseneksi.
Kyse on siitä, miten saamme aikaan
tällaisen turvallisen työkulttuurin.
Esihenkilö saa useimmiten
niskoilleen isoimman vastuun tästä, vaikka keskusteluissa
nostetaan myös esiin miten työntekijän omakin käyttäytyminen
vaikuttaa ryhmädynamiikkaan. Esimiehellä ei valitettavasti
ole mitään taikasauvaa, ja työpaikalla on usein monta vahvaa
persoonaa, joiden suhtautuminen leimaa työyhteisöä paljon
enemmän kuin mitkään yhteiset sopimukset.
Työkulttuuria ei pysty tuomaan ryhmään
ulkoa päin. Mutta sitä voi edistää. Silloin sen tulee sopia
yhteen geneettistä alkuperää olevien selviytymisvaistojemme
kanssa ja sisältää vastenmielisyytemme tuntematonta kohtaan
ja tarpeemme tulla lauman hyväksymäksi.
Johto pystyy varmaan edistämään
psykologista turvallisuutta hyvin yksinkertaisin keinoin,
kuten antamalla henkilöstölle säännöllisesti vähän aikaa ja
tilaisuuden oppia tuntemaan toisensa paremmin, nauramaan
yhdessä, vaihtamaan kokemuksia ja tuntemaan yhteisöllisyyden
tunnetta. Psykologisesti turvallinen kulttuuri pohjana me
ihmiset toimimme enimmäkseen hyvin yhdessä kohti yhteistä
päämäärää.
Kuukauden sitaatti:
Jos muna rikotaan ulkoa päin, se lopettaa
yhden elämän. Jos se rikotaan sisältä päin, syntyy uusi
elämä. Kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä, on aloitta sisältä
päin. - Jim Kwik
Kuukauden lukuvinkki:
Adam Grant: Think Again, 2021 Anders
Hansen: Depphjärnan: Varför mår vi så dåligt när vi har det
så bra? 2021 |