RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 14 (8.4.2009) (tässä ruotsiksi)

VUODENAIKOJEN METAFORA

Eri vuodenajoilla on aina oma vaikutuksensa ihmisiin. Osa toivoo, että olisi aina kesä, toiset arvostavat talviajan puhtautta ja kauneutta. Moni odottaa kevättä ja valoa kun taas toiset rakastavat syksyä ja sen täyteläisiä värejä. Vuodenaikojen kulkuun emme voi vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa siihen, miten otamme ne vastaan ja miten saamme niistä kaikista mahdollisimman paljon irti.Vanhan työelämäfilosofin Jim Rohnin mielestä elämä aaltoilee vuodenaikojen tavoin. 

TALVI on sitä aikaa, jolloin olemme alttiina erilaisille koetuksille, joiden avulla voimme kasvaa vahvoiksi. On tärkeää oppia käsittelemään talvea sen kaikissa eri muodoissa. Talvi voi tulla taloudellisena kriisinä tai horjuvan terveyden muodossa. On olemassa hyvin henkilökohtaisia talvia sydänsuruineen ja pettymyksineen, mutta myös yksinäisyyden ja vieraantuneisuuden sosiaalisia talvia. Miten sellaisia talvia jaksaa käsitellä? Ehkä ennen kaikkea muistamalla että jokaisen talven jälkeen tulee aina kevät. Ja kevättä odotellessa harjoittelee erilaisia asioita. Ei ole mitään järkeä vain istua ja hytistä ja toivoa ongelmien kaikkoamista. Järkevämpää on toivoa parempia strategioita – tai lähteä ulos hankkimaan niitä. Tapoja on monia: pysy liikkeessä, aloita jotakin uutta, siivoa, päätä keskeneräisiä projekteja, matkusta, lue (jokainen kirja antaa aina jotakin uutta, jopa vaikka on lukenut sen aiemmin), tapaa ihmisiä, käy kursseilla... Kurssit ovat ehkä kaikkein paras tapa tulla ulos talvesta vahvistuneena.

KEVÄT on mahdollisuuksien aikaa. Kevättä pitää hyödyntää äärimmilleen ja ottaa talteen kaikki se mitä tarjotaan. Vaikka olisi houkuttelevaa vain iloita talven loppumisesta, niin nyt on kylvön aika. Juuri keväällä meidän pitää olla täydessä vauhdissa ja muuttaa mahdollisuudet hyväksi kylvöksi. Uutta tilaisuutta ei tule ihan heti .

KESÄLLÄ vaalitaan ja suojellaan sitä mitä on saatu aikaan. Samoin kuin jokainen puutarha joutuu tuholaisten ja rikkaruohojen hyökkäyksen kohteeksi, uhkaavat monet ulkoiset vaarat myös meidän hyvää kylvöämme. Se tuntuu olevan joku ihmeellinen luonnonlaki. Puolusta siis sellaista, mikä on sinulle tärkeää! 

SYKSY sitten palkitsee meidät siitä, mitä olemme saaneet aikaan keväällä ja kesällä. On sadonkorjuun aika – sekä myös vastuunkannon aika kaikesta siitä hyvästä tai huonosta, mitä olemme saaneet. Sitä kutsutaan kokemuksista oppimiseksi... Menestyksestä voimme iloita, kun taas epäonnistumiset kannattaa joko selittää hetkellisenä huonona tuurina, tai sitten nähdä oman osuutemme niissä ja ryhtyä toimenpiteisiin. Ehkä sekä että. Kun Jim Rohn kehoittaa meitä olemaan syyttämättä valtiota, hintoja, säätä, yhteiskuntaa, sukulaisia tai naapureita vastoinkäymisistä, tuo onnellisuusexpertti Martin Seligman puolestaan päinvastaisen näkökulman esiin: jos katsomme, että vastoinkäymiset johtuvat jostain muusta kuin siitä että olemme huonoja, pyrimme aktiivisemmin saamaan elämän taas raiteilleen. Molemmat herrat ajavat loppujen lopuksi samaa asiaa eli sitä, että on turha mennä niin pitkälle että rypee itsesyytöksissä, vaikka kannattaakin itse ottaa vastuun siitä mitä tapahtuu, koska silloin on myös omissa käsissä muuttaa sitä.

------------------------------------------------------------------------------------------------Kuukauden kirjavihjeet:

Jim Rohn: 7 Strategies for Wealth & Happiness (1996)

Martin E. P. Seligman: Optimistin käsikirja (1999) (Learned Optimism, 1992)
------------------------------------------------------------------------------------------------

------------------------------------------------------------------------------------------------Kuukauden sitaatit:

Kokemus on sitä, että havaitsemme lopettaneemme nuoruuden virheiden tekemisen, ja aloittaneemme vanhuuden virheet.  Ambroce Bierce 

Voit edetä niin, että vältät erehdyksiä, tai voit edetä niin, että pyrit onnistumaan. Toinen sulkee toisen pois. Nicholas Hall
 ------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi