RA Mental Management Tavastia 

 

Viestini

Esittely

Blogi ja artikkelit


Eväitä
elämälle


Kuukauden
Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 146 (28.8.2023) (här på svenska)

MILLOIN PITÄISI NOUDATTAA SÄÄNTÖJÄ
JA MILLOIN KYSEENALAISTAA

Säännöistä on olemassa paljon kirjallisuutta. Tutkijat ovat melko yksimielisiä siitä, että toisaalta meidän pitäisi kunnioittaa perinteisiä sääntöjä ja toisaalta meidän kannattaisi omaksua luovien ja perustavaa laatua olevien muutosten tärkeys, joita ei saa aikaan mukavalla automaattisella sääntöjen noudattamisella.

Otetaan esimerkiksi vaikka Harry Potter -kirjat, joissa päähenkilöt rikkovat toistuvasti sääntöjä ja loppujen lopuksi heitä ylistetään siitä. He kuitenkin rikkovat sääntöjä vasta sen jälkeen kun ovat ensin hyväksyneet ne ja ymmärtäneet niiden periaatteellisen merkityksen. Vasta kun säännöt uhkaavat yhteistä hyvää Potter-jengi ei suostu alistumaan niihin sokeasti ja kyselemättä.

Teemme kaikki oman henkilökohtaisen mallin omasta todellisuudestamme, koska se on niin monimutkainen, että tarvitsemme yksinkertaistetun kartan pystyäksemme suunnistamaan siinä. Sellaisesta kartasta puuttuu luonnollisesti paljon osia, jotka eivät tunnu meistä tärkeiltä tai eivät sovi kuvaamme maailmasta. Mutta osaset, jotka eivät mahtuneet karttaamme, voivat pulpahtaa äkkiä esiin, kun maailma muuttuu, ja siinä me sitten seisomme avuttomina ja yritämme soveltaa vanhoja sääntöjämme uuteen todellisuuteen.

David Epstein kuvaa kirjassaan ’Valikoima’ eri katastrofeja (esim. Challenger-avaruusaluksen tuhoutuminen vuonna 1986), jotka olisi voitu välttää, jos sääntöjä ei ainoastaan olisi noudatettu prikulleen, vaan kuunneltu myös niitä, joilla oli säännöstön ulkopuolelta kumpuavia vastaväitteitä, vaikka niille ei ollutkaan sitovia todisteita numeroiden muodossa. Kartasta jäi siksi puuttumaan osia, mutta ne sivuutettiin.

Säännöt ja määrätyt toimintatavat helpottavat ilman muuta arkea, mutta huomisen arki voikin näyttää erilaiselta ja edellyttää muokattuja sääntöjä ja joskus kokonaan uusia toimintatapoja. Miten me nyt sitten pystymme säilyttämään yksinkertaistamisen edut ja olemaan samalla valmiina ajattelemaan ja toimimaan ’outside the box’.

Myös tässä tutkijat on yksimielisiä: pitämällä yllä jatkuvaa dialogia aidosti erilaisten ihmisten kesken. On olemassa lukemattomia esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat tuhoutuneet siksi, että henkilökunnasta on tullut liian homogeenista, kun samaan aikaan kilpailijat ovat menestyneet sen ansiosta, että siellä työskentelykulttuurin ja näkökantojen erilaisuus on sallittu. Esimerkiksi eräs tutkimus todisti yllättäen, että Broadway-tuotannon yleisömenestys ei riippunutkaan niin paljon tunnetuista nimistä kuin siitä, että tuotannon henkilöstöön oli sekoitettu hyvin erilaisia yhteistyökumppaneita, jotka vuorottelivat eri ryhmissä.

Voidaksemme käyttää valmiuksiamme uusissa tilanteissa tarvitsemme dialogia ihmisten kanssa, joilla on erilainen kartta todellisuudesta. Tehokkaassa ongelmanratkaisussa on kyse tasapainosta standardimenettelyn ja täysin päinvastaisen näkökannan välillä.

Tarvitsemme kommunikaatiota muiden kanssa myös pitämään omaa päätämme järjestyksessä. Keskustelemalla luomme samalla rakennetta tulevaisuudensuunnitelmillemme. Selkeytämme itsellemme minne olemme matkalla ja miksi meidän pitäisi päästä juuri sinne. Puhuessamme kuuntelemme samalla itseämme ja seuraamme muiden reaktioita sanomaamme.

On paljon parempi ystävystyä siihen, mistä emme tiedä kuin siihen, mitä jo tiedämme, koska ensin mainittua on rajattomasti tarjolla, mutta jälkimmäistä vain rajoitettu määrä. Meidän täytyy uskaltaa tehdä uusia asioita. Eilispäivän ratkaisut eivät välttämättä toimi huomispäivän haasteissa, ja on aina hyvä olla tietoinen siitä eikä käyttää turhaan energiaa protestointiin, kun uusi tilanne ilmaantuu eteemme.

Laajasta kokemuksesta on hyötyä joka tilanteessa. Niin sanoo myös maailmankuulun John Hopkinsin sairaalan professori Arturo Casadevall. Hän aloitti työuransa McDonaldissa ja halusi aina tuoda sen esiin ansioluettelossaan valtavan tärkeänä kokemuksena.

Yhteenvetona: Hyväksy, että omasta mallistasi todellisuudesta puuttuu paloja, vaihda mielipiteitä ihmisten kanssa, joilla on ihan erilainen maailmankuva kuin sinulla ja muodosta puhumalla huomisesi rakenne, vaikka et voikaan tarkasti tietää, mihin olet matkalla.

Lukuvinkit:
David Epstein: Valikoima - miksi generalistit voittavat erikoistuneessa maailmassa? (2020)
Jordan B. Peterson: 12 uutta elämänohjetta (2021) (Beyond Order)

Kuukauden mietelause:
Tyhmyreille säännöt ovat jotakin mitä noudattaa, viisaille opasteita.” – Douglas Bader

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi