RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 30 (25.11.2010) (här på svenska)

TAITO IRTAUTUA MUKAVUUSALUEESTAAN

Muutos merkitsee aina haastetta olemassa oleville käyttäytymismalleille. Asioiden tekeminen uudella tavalla ei ole helppoa. Tutkimuksen mukaan vain joka yhdeksäs sydänkohtauksen saanut onnistuu muuttamaan elämäntapojaan.

Erään toisen tutkimuksen mukaan depressiota torjutaan mieluummin kalliilla lääkkeillä kuin liikkumalla enemmän. Ihmisten mielestä ei ole johdonmukaista, että täytyisi muuttua, koska se panee niin kovasti vastaan. Se ei tunnu luonnolliselta.

Tässä kohdassa haluaisi mielellään huomauttaa, että ei luultavasti tuntunut myöskään täysin luonnolliselta oppia ajamaan polkupyörällä tai luistelemaan tai sitomaan kengännauhat tai kirjoittamaan, tai jotakin muuta, mitä kuitenkin tekee sitten myöhemmin ihan automaattisesti. On paljon sellaista, mikä tuntuu aluksi epäluonnolliselta, mutta josta meillä on olemassa ikään kuin ’defaultina’ tieto, että se on läpivietävissä. Mihin tämä käytännöllinen oletusarvo oikein häviää sitten, kun sitä kaikkein eniten tarvitsisi?

Aivot muodostavat koko elämämme ajan erilaisia mentaalisia hermoratoja, joista muokkautuu ajan myötä jonkinlaisia latuja. Lipeämme aina niihin takaisin, jos yritämme tehdä jotakin uudella tavalla. Aikuistuessamme aivojemme tietokoneeseen kehittyy näin vähitellen tietyt vakioasetukset siitä, mitä voi tehdä ja mitä ei, millaisia ihmisiä olemme ja millaisia emme ole, minkälainen henkinen tila meillä on ja minkälainen ei ole jne.

Pystyäksemme muuttamaan vakioasetuksia, eli tapojemme, ja luopumaan mukavuusalueestamme, joudumme luomaan uusia mentaalisia hermoratoja. Se vaatii paljon energiaa ja intensiivistä keskittymistä uuden harjoitteluun. David Rock antaa kirjassaan ’Quiet Leadership’ joitakin ohjeita, miten selviydymme siitä:  

1.      Hyväksy se, että turhautuminen, kielteiset tunteet ja luovuttamisen halu on ihan normaalia silloin, kun haluaa saavuttaa jotakin uutta.

Kaikkein hankalin oppimisvaihe on se, missä alamme juuri saada käsitystä siitä, mitä emme osaa. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa lumilautailun tai uuden kielen oppimisen. Tarvitaan harjoittelua ja lisää harjoittelua, ja halu luovuttaa ja jättää kaikki on suuri. On siis tärkeää varautua alun alkaen siihen, että kaikki ei tule menemään kuin rasvattuna.

2.      Järjestä itsellesi mahdollisimman paljon myönteistä palautetta ja kannustusta. Se auttaa sinua hankalien tunteiden yli.

D. Rockin mukaan monelle saattaa mennä kuukausia tai jopa vuosia ilman yhtään positiivista palautetta. Sen sijaan moitimme ilmeisesti itseämme ja kutsumme itseämme täydelliseksi idiootiksi arviolta 500 – 2000 tuntia vuodessa. Se on paha juttu, koska silloin ’feel good’ –pankkiin karttuu niukasti kannustussäästöjä. Neurologi John Ratey sanoo, että aivot eivät voi prosessoida uusia asioita samalla kun ne työstävät huolia, pelkoja ja muita kielteisiä tunteita. Myönteinen palaute antaa aivosoluillemme rauhaa vapaasti kulkeutua niihin polkuihin, joissa niitä eniten tarvitaan.

3.      Hanki itsellesi tukihenkilö tai ryhmä. Jos saat jonkun vauhdittamaan sinua, kehityksesi etenee paljon nopeammin, kuin jos aherrat omin päin.

On erittäin vaikeaa yrittää yksin välttää ajautumista takaisin mukavuusalueelle. Meillä on nimittäin taipumus huomioida mieluummin rajoituksiamme kuin mahdollisuuksiamme. Koska emme voi tietää koko kapasiteettiamme, hermoratojen vielä puuttuessa suuresta osasta sitä, asetamme rajamme mukavuusalueen puitteissa. Tyydymme rajoittuneisiin päämääriin, jotka pystymme kuvittelemaan saavuttavamme. D. Rock kertoo, miten hän itse tajusi ulkopuolisen tuen uskomattoman suuren merkityksen: hän oli täysin valmis luovuttamaan, kun hän äkkiä alkoi toteuttaa sellaista, minkä hän ei olisi koskaan uskonut olevan mahdollista – ja mikä ei olisi ollutkaan ilman sparrausta.

Saavutuksen kaavan voisi kirjoittaa näin: p = P – S.

p tarkoittaa suoritusta, P potentiaalia ja S häiritseviä tekijöitä, kuten pelko, itsensä epäileminen, kuvitelmat kaikesta mikä voi mennä pieleen jne. Yllä olevat kolme vinkkiä voivat auttaa meitä tekemään S-tekijän mahdollisimman pieneksi.

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatti:

”Tuhoudumme mieluummin kuin annamme jonkun muuttaa meitä.” W.H. Auden
----------------------------------------------------------------------------------------------

----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjavihje:

David Rock: Quiet Leadership (2006)
----------------------------------------------------------------------------------------------

 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi