RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 40 (2.12.2011) (här på svenska)

TAITO OPPIA AJATTELEMAAN OIKEIN

Ajat ovat muuttuneet. Ennen oli tärkeintä, että teki asiat oikein, nykyään on mieluummin kyse siitä, että ajattelee oikein, niin että tietää, mitä pitää tehdä, kuinka paljon kannattaa tehdä ja miten se pitää tehdä. Lähtökohtana on, että kaikkea ei voi tai ehdi tehdä, ei töissä eikä yksityiselämässä tai kotona. Täytyy siis oppia valitsemaan ja sulkemaan pois. Täytyy opetella itselleen sellainen asenne, että sen avulla jaksaa ja voi hyvin tämän päivän kaoottisessa maailmassa. Sitä varten täytyy osata ajatella oikein.

Pärjätäkseen työelämässä täytyy jatkuvasti opetella uutta ja pystyä muuttamaan rutiineitaan. Koulumaailmassa eteen tulee koko ajan valtavasti uutta informaatiota, ja oppilaiden arki koostuu nyt täysin erilaisista toiminnoista kuin ennen, mikä merkitsee, että myös opettamisen luonne vähitellen muuttuu.

Mentaalivalmennuksesta (Mental Training) on tullut uusi koulutuksen muoto, jonka lähtökohtana on juuri taito oppia ajattelemaan oikein ja oppia oikeaa asennetta itseä ja muita kohtaan ja elämään yleensä. Eräässä tutkimuksessa urheilijat todettiin yritysjohtajia paremmiksi mentaalivalmennuksessa. Heikoimmin tunnumme pystyvän ajattelemaan oikein yksityiselämämme ihmisten suhteen.

Mentaalivalmennusta pidetään nyt useissa alan oppaissa avaimena tehokkaampaan elämään. Se, mitä käsitteellä ’tehokkuus’ sitten milloinkin tarkoitetaan, vaihtelee. Yritykselle tehokkaana tyntekijänä pidetään sellaista, joka tuo firmalle paljon rahaa, tai joka onnistuu kääntämään työstressin joksikin inspiroivaksi. Koulussa pidetään tehokkaina oppilaita, jotka oppivat nopeasti, huolehtivat itsestään eivätkä tarvitse tukea. Johtajalle tehokas työntekijä on usein sellainen, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän vaivaa. Työntekijälle taas tehokkuus voi merkitä sitä, että hän saa suoritettua työtehtävät niin sujuvasti, että myös yksityiselämälle ja kodille jää paljon aikaa. Ja lomalaiselle tai vuorotteluvapaalla olevalle tehokkuus saattaa merkitä sitä, että onnistuu lepäämään ja nukkumaan riittävästi ja ehtii nauttimaan vapaudesta.

Miksi sitten teemme kaiken mitä teemme, on syytä kysyä. Seuraava lyhyt kertomus ehkä valaisee asiaa: Yliopisto-opiskelija kysyi kerran varsin oppineelta opettajaltaan, miten hän toivoi vaikuttavansa maailman menoon opetuksellaan. Opettaja vastasi, ettei hänellä ole mitään sellaisia toiveita. ”Ne, jotka todella kuuntelevat, mitä sanon, eivät oikeastaan tarvitse sitä, mitä sanon, kun taas ne, jotka eivät kuuntele minua, vaikka huutaisin ääneni käheäksi, eivät kuitenkaan muutu vähääkään”. Oppilas kysyi hämmentyneenä: ” Mutta jos et kuitenkaan pysty muuttamaan mitään opetuksillasi, miksi sitten ylipäänsä opetat mitään?”. Opettaja hymyili: ”Miksi lintu laulaa?”

Niinpä niin. Teemme mitä teemme ja tuntuu melko turhalta yrittää muuttaa koko maailmaa. Mutta voimme melko pitkälle hallita ajatuksiamme ja käyttää niitä niin, että lähiympäristömme voi hyvin. ’Sinusta tulee sellainen, miten ajattelet’, sanotaan, ja ajatuksesi heijastuvat ympäristöösi ja siitä takaisin sinuun. Miten siis ajattelet lähimmistäsi, pomostasi, työkavereista, elämästä ylipäätään...? Jo Goethe kuuluu sanoneen, että toinen ihminen muuttuu sellaiseksi, mitä hänestä ajattelemme. Zig Ziglar puolestaan sanoo, että ”parasta mitä, voimme tehdä toiselle ihmiselle, ei ole vain se, että jaamme hänen kanssaan omasta hyvästämme, vaan että saamme hänen hyvänsä näkyviin”.

--------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatit:

Paras tapa ennustaa tulevaisuutta on luoda se. – Peter Drucker

Onni ja mielekäs elämä syntyy siitä, että osaa tehdä eron. Mutta muista keskittyä sellaisiin eroihin, jotka pystyt tekemään, eikä sellaisiin, joita haluaisit tehdä, mutta et pysty! – Lyndon Duke
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjavihjeet:

Michael Neill: Super Coach (2009).
Raija Kivinen, Katja keränen & Marja Ruutti: Parasta Aivoillesi: ohjeita aivojen hyvinvointiin (2010)
-------------------------------------------------------------------------------

 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi