RA Training & Coaching

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Ajan-
kohtaista

 

Kuukauden Rita 6

JAKSAMISEN JA HYVINVOINNIN TAITO (här på svenska)

Tänä kesänä olen, taas kerran, paneutunut käsitteen voimaantuminen (empowerment) eri merkityksiin. Lähinnä se tarkoittaa jotakin sellaista kuin tiedostaa omat vahvuudet ja mahdollisuudet ja kehittää niitä, ja jaksaa ja voida hyvin. Juha Siitonen teki vuonna 1999 väitöskirjan voimaantumisesta ja hänen mukaansa siinä on kyse meidän omasta sisäisestä prosessistamme, johon liittyy sopiva sekoitus päämääriä, uskomuksia ja tunteita. Sellainen sisäinen voima on henkilökohtainen tila, jota ei voi antaa muille. Se ei ole mikään pysyvä tila, mutta se on mitä suurimmassa määrin yhteydessä hyvinvointiimme. Tullaksemme näin voimaantuneiksi tarvitsemme kokonaisen patteriston riippumattomuutta, määrätietoista toimintaa, energiaa, itseluottamusta ja positiivista latausta.

Freud teki sen meille helpommaksi. Hänen mielestään työ ja rakkaus riittää. Jos haluamme voida hyvin, niin pidämme vain huolen siitä, että meillä on aina työtä, johon voimme kohdistaa voimamme. On tietenkin lisäbonus, jos saamme siitä vielä palkkaakin, mutta pääasia on kuitenkin, että työstä on hyötyä muille ihmisille ja yhteiskunnalle. Työstä ei siis tule pulaa, sitä kaikki löytävät halutessaan. Rakkauden kanssa voi olla heikommin, mutta asiaa auttaa, että sen ei tarvitse Freudin mukaan välttämättä kohdistua vain lähimpiin rakkaisiimme. Yhtä hyvin voi rakastaa kirjallisuutta, luontoa, musiikkia, merta, jne.

Riittääkö sitten työ ja rakkaus? Vanha Spinoza korosti ilon merkitystä hyvinvoinnin edellytyksenä. ”Mitä suurempi ilo meidät valtaa, sitä täydellisemmiksi tulemme”, hän sanoo Etiikassaan. ”Viisas ihminen iloitsee siksi niin paljon kuin mahdollista siitä, mitä häntä kohtaa.” Armoitetun humoristin Povel Ramelin mielestä pitäisi perustaa ”yhdistyksiä hulluttelun edistämiseksi”.  Siinä on ajatusta. Olemme ehkä alkaneet ottaa huumorin vähän turhan vakavasti ja harkitsemme tarkkaan, mille alennumme nauramaan. Sillä tavoin paljon hauskaa – ja paljon hyvinvointia – menee sivu suun. Ei kannata olla turhantarkka, jos haluaa voida hyvin.

Nyt voimme siis työskennellä, rakastaa ja nauraa itsemme hyvinvoiviksi, ja se kuulostaa ihan hyvältä. Mutta sitten saammekin kuulla kaikista näistä tutkimusraporteista, joiden mukaan meidän pitäisi vielä liikkuakin. Niin ja niin paljon liikuntaa vastaa niin ja niin montaa tuntia psykoterapiaa, sanoo yksi. Kun työntekijät harrastavat edes kerran viikossa aerobista liikuntaa, työssäpoissaolojen määrä romahtaa, toitottaa toinen. Kolmas ehdottaa isompia terapiatiloja, jotta siellä sopisi pitämään säännöllisiä liikuntahetkiä, keskusteluterapian sijaan. Joten, mikäpä muu auttaa kuin laittaa liikuntakin listalle. Eräs työtoverini oli joku vuosi sitten suorastaan harmissaan, että ainoa tapa jaksaa töissä oli käydä kolmesti viikossa reippaalla kävelylenkillä.

Tietenkin on ihan itsestä kiinni, kuinka paljon haluaa työskennellä, rakastaa, nauraa ja liikkua. Kuten työpaikkakonsultti Lars-Ove Eiwergård sanoo: ”Kaikesta tulee sellaista minkalaiseksi sen tekee – ja jos ei tee mitään, ei tule mitään”.

-----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden kirjat:

Kaikki P.G. Wodehousen romaanit (noin 100). Jos Jeeves-kirjat tuntuvat TV-sarjan jälkeen liian tutuilta, voi valita vaikkapa juonikkaan Blandings-sarjan ja Lordi Emsworth toilaukset. Ja samalla voi nauttia loistavasta kielestä ja kirjoitustyylistä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

-----------------------------------------------------------------------------------------------
Kuukauden sitaatit:

On älykkyyden merkki, että tekeepä mitä tahansa, ymmärtää pitää hauskaa sitä tehdessään.
Mark Twain

Autuaita ovat ne, jotka pystyvät nauramaan itselleen, sillä heillä ei ole koskaan tylsää.
Klassinen sitaatti

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi