RA Mental Management Tavastia

 

Viestini

Esittely

Palvelut

Eväitä
elämälle


Kuukauden Rita

Ota
 yhteyttä

 

Koulu-
tukset

 

Kuukauden Rita 93 (kesäkuu 2017)                 (här på svenska)

ILO ON KYKY

Ilo ei ole ominaisuus. Se on kyky, jota voi harjoitella. Harjoittelu tuottaa tulosta, sanoo Christina Stielli, sanoo Sampo Sammalisto, sanoo Sonja Lyubomirsky, sanoo… Listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään. 

Neurotutkija Richard J. Davidsonin mukaan ilo ja onni on valmius, jota voi hankkia mentaalivalmennuksella. Hän tarkoittaa, että kyse on vähän samasta asiasta kuin viulun soiton opetteleminen. Me emme tule paremmaksi odottamalla, että osaaminen ilmaantuu jostain tai etsimällä sitä, vaan meidän täytyy yksinkertaisesti harjoitella.

Grönlantilaisen miehen ilo on luultavasti jotakin muuta kuin pariisilaisen naisen, tai kvanttitutkijan tai oopperalaulajan tai työnhakijan. Filosofi Epikuroksen mukaan suurin onni on kaunis puutarha, jossa voi levätä, lukea ja ottaa lasin viiniä ystävien kanssa. Mitähän ilo merkitsee sinulle?

Miksi sitten on hyvä harjoitella kykyään iloon? Monet tutkimustulokset kertovat, että iloinen mieli

-          Auttaa meitä näkemään mahdollisuuksia ja ratkaisuja

-          Vahvistaa immuunisuojamme ja vähentää sairauspoissaoloja

-          Luo parempia kontakteja työssä ja vapaa-aikana

-          Saa meidät kunnioittamaan muita ja pitämään heistä huolta

-          Lisää tuottavuuttamme ja auttaa meitä selviämään vaikeuksista

Sampo Sammalisto viittaa jopa tutkimuksiin, jotka osoittavat, että hyväntuulinen lääkäri tekee oikean diagnoosin 19 % nopeammin ja iloinen myyjä tekee 56 % enemmän kauppoja kuin hänen vakavamieliset kollegansa. Näiden tutkimuksien mukaan olemme myös energisempiä ja kekseliäämpiä, kun olemme hyvällä tuulella.

Katsotaanpa siis, taas kerran, miten voimme valmentaa iloamme. Sekä Stielli että Sammalisto suosittelevat alla olevaa listaa, ja myös neuvovat oikein varaamaan listan kohdille ajan kalenteriin, jotta ne eivät unohdu.

-          Satsaa sosiaalisiin kontakteihin, ne pitävät sinut terveenä ja valppaana.

-          Osoita joka päivä kiitollisuutta, myös pienistä asioista: niitä löytyy aina, kunhan ne vain pidetään tähtäimessä.

-          Pitkitä nautinnollisia tilanteita!

-          Tee joka päivä jotakin, joka saa sinut hyvälle tuulelle: juttele hetki jonkun kanssa, naura, kuuntele musiikkia, katso jotakin hyvää TV-sarjaa tai elokuvaa, selaa jotakin lehteä…

-          Pidä aina jotakin hauskaa varalla: matka, teatterissa käynti, metsäkävely, kylässä käynti….

-          Käytä rahaa järkevästi: rahalla voi ostaa onnea, kunhan harkitsee tarkkaan, mitä haluaa (katso Dave Ramsay: Total Money Makeover).

-          Ole vähintään kerran päivässä kiltti tai antelias: tarjoa apua, lahjoita rahaa, kuuntele…

-          Harrasta liikuntaa 20-60 minuuttia: juokse, kävele, pyöräile, tanssi, ui…

-          Tee 5-15 minuutin rentoutusharjoitus.

 

Kuukauden sitaatti:

”Jokaisesta tilanteesta voi puristaa merkityksen. Jokaisen, ilman poikkeusta, aina, kaikkialla ja olosuhteista riippumatta, on mahdollista löytää hyvän merkityksen elämässään.” – Viktor Frankl

Kuukauden kirjavihjeet:

Sampo Sammalisto: Viisas pääsee vähemmällä (2014)

Christina Stielli: Skapa arbtsglädje (2016)

 

 


 

Rita Ahvenniemi
Pioneerintie 7, FIN-13500 Hämeenlinna | 044-0150649 | rita.ahvenniemi@sci.fi